perjantai 10. huhtikuuta 2015

Minusta tulee isona iso.

Kehityskuvia on hyvä saada joku näpsimään aina tasaisin väliajoin. Omalle kehittymiselle tulee nopeasti sokeaksi, eikä puntari ole läheskään aina kertomassa, mitä kehon fysiikassa todella tapahtuu. Kuva kannattaa ottaa aina samoissa olosuhteissa, samassa paikassa, samasta kulmasta ja samalla valaistuksella. Näin saa vertailukelpoista materiaalia ihasteluun tai kauhisteluun.
Itsellä paino on jonkin aikaa seilannut saman kiloluvun ympärillä, mutta voimatasot ovat silti nousseet ja ainakin kuvista näyttäisi siltä, kuin selän malli ois ihan himppusen parantunut. Todella vähäisen, mutta omaan silmään kuitenkin.
Toissa joululta, eli 2013.

Nyt marraskuu 2014


Ja vielä kännykällä räps helmikuu 2015.


Yhdessä facen haasteessa pyydettiin selvittämään vanhojen ystäväkirjojen tai slam-bookien (voi onko täällä muita vanhuksia, jotka muistaa nämä??) , miksi on tahtonut tulla isona. Omalla kohdalla jokaisessa sarakkeessa luki se yksi ja sama opettaja. Voi voi.  Eräässä tuli vastaan myös spykiatri, juuri noin kirjoittettuna. No, spykiatria ei minusta tullut, eikä olisi kirjoitusvirheestä päätellen ehkä kannattanut tulla erästä muotoa siitä alkuperäisestäkään toiveesta ;)

Nykyisin on mahdollisuutena vaikuttaa käytännössä loputtomasti siihen, mikä minusta tulee isona. Enää se ei ole niin kiveen taottu ajatus, kuin mitä vielä ennen. Koulutusmahdollisuudet ovat parantuneet ja ihmisille on annettu vapaus valita ja tehdä, mitä haluaa. Omien vanhempien ja etenkin isovanhempien aikaan ammatista ja aikuisuudesta ei juuri neuvoteltu. Usein vanhempien ammatti ja sitä myöten elämäntapa perittiin suoraan ja sitä sitten tuli farmariksi tai suutariksi, halusi tai ei. Vielä omien vanhempien kohdalla ei pikahaastattelun mukaan ole juuri tullut uran aikana mietittyä tosissaan, haluaako tätä työtä tehdä loppuelämänsä ja voisiko kouluttautua johonkin ihan muuhun.



Kuinka moni todella voi tietää teinivuosina, mitä haluaa tehdä ja miksi haluaa tulla, kun se vielä itsellekin on jonkinlaisena kysymysmerkkinä? Toki joillakin se on heti selvä, mutta sanoisin, että valtaosa seilaa vähän sen ja tuon välillä ja ahdistuvat, kun kaikki vanhemmista koulujen opoiihin asti penäävät, että mitäs sitten. Onneksi nykyään on avoimemmat markkinat kaikkia näitä ratlkaisuja kohtaan, mutta silti toivoisi, ettei minkään pakon edessä kukaan joutuisii tekemään virheratkaisuja ja pahimmillaan tuhlaamaan elämäänsä johonkin, minkä  parissa ei koe itseään tyytyväiseksi.

Suuntaustahan toki tuntuu olevan myös siihen, että kaikkea tahdotaan ja kaikki tulisi saada mulle heti nyt. Voitko hypätä katolta? No voit. Kannattaako? Ehkä ei. Eli tietyissä määrin onko myöskään pakko saada ihan kaikkea…..

Voi kultaseni, kuinka kaunis lapsi. Nimetään hänet Iirikseksi, jospa hänestä tulee isona vaikka floristi… ;)


Kumpa itse olisi tiennyt jo teininä, että tulee jossain vaiheessa tahtomaan lihasta. Olisin jättänyt monet välisäätämiset pois ja keskittynyt mahdollisimman nopeasti itse asiaan. Ehkäpä olisi muutamat juoksukilometrit jääneet juoksematta ja myös eräs pikku sairaus sairastamatta… Voisin olla nyt kilpalavoilla ja saavuttanut upean fysiikan ja vaikka ansaita sillä elantoani. Samalla, kun sivutoimisesti toimisin spykiatrina. Mutta toisaalta, paljon olisi kokematta, kauniita juoksumatkoja näkemättä, omia ja kehon rajoja koettelematta ja nuorten ihmisten kohtaamista kohtaamatta.

Rakentukoot oma elämä pala palaselta. Voin yhä tahtoa vaikka miksi, ja sitten ihan rauhassa tuumailla, onko se niin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti