sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Lämmittelyä se on pyörän kantaminenkin.

Tauko taisi tehdä jälleen hyvää, sillä jopa pyörän kantaminen lumikinosten läpi salille tuntui kiroilun sävyttämältä lämmittelyltä. Silti on tämä kyllä aika kaameaa, koska täällä EI AURATA!!!

Näky aamulla, kun avasin sälekaihtimet. Ei ois ehkä kannattanut.

Kanelikin ihan masis.


Uusi treenijakso lähti kulkemaan todella hyvin. Selkäliikkeisiin minulla on ollut viha-vähemmän-viha suhde kautta aikojen. Johtuuko tuo sitten käsien ja tukilihasten heikkoudesta, vaiko sitten kurjasta tuntumasta ja huonosta hermotuksesta, mutta selkä ja minä emme ole oikein koskaan tulleet toimeen.

Perjantain tauonjälkeiseltä korkkaukselta! Paineeton on tyttö, mutta sitäkin virittyneempi ja onnellisempi!


Lapatuen opettelu on tuonut kuitenkin valtavaa muutosta tälle saralle. Lisäksi uudessa ohjelmassa vaihtelu toi tähänkin suhteeseen piristystä, joten selkä ei tunnu enää niin epätoivoiselta.

Mavea emme edes harkinneet ohjelmaani, sillä se menisi minulla vain suoraan selän ojentajille, mitkä ovat muutenkin minulla yliaktiiviset. Sen sijaan otimme siitä hivenen kevyemmän variaation, eli katz-vedon. missä ei tarvitse tangon kanssa etupohkeiden nahkoja rullalle ja hilata painatuksia pois housujen etumuksista. Liike lähtee katz-vedossa (tunnetaan myös räkkiveto-nimellä) hivenen polvien alapuolelta kannakkeilta, ja paino kuoletetaan aina siihen. Näin vältytään myös siltä, että liike menisi liikaa takareisille ja pakaroille.

Kivaa vaihtelua selälle toi myös ylätaljan vaihto lapiokahvaan ja kulmasoudun tekeminen tangolla. Molemmat ovat selvästi tuoneet uutta ärsykettä. Lisäksi sain aloittaa myös käytännössä puhtaalta pöydältä sarjapainojen kanssa, joten vielä voi mennä siis sopivissa määrin myös oman pään mukaan. Se passaa.

Käytän vyötä, kun teen raskaita selkäliikkeitä.


Julistamani terveyden kolmijalka tarvitsisi jo kolmet villasukat, sillä tämä hipuava talvi alkaa jo ottaa osumaa varpaissa asti. Takka sai aloittaa jo jonkin aikaa sitten oman talven urakkansa, mikä tarkoittaa toisin sanoen sopivasti mitoitettuja, valitettavan säännöllisiä puusavottoja tässä taloudessa. Se kun ei aina mene sovittu jako, että sinä kannat ja minä olen master of fire, vaan takan sytyttäjä saa kiltisti painua pihaliiteriin, mikäli puualusta sisällä huutaa laari laata. Ja koitapas tulimestarina sitten saada pihalta juuri roudattuja, kylmän kosteita klapeja syttymään... ehkä niillä kiukkukipinöillä?

Ei edes salaman hohteella saada tyhjää takkaa syttymään.

Väänsin siis lattialämmitystä kaakkoon ja kävin välilämmittelyssä ostosten merkeissä. Sain valitettavaa kyllä bongattua vielä ennen sesonkeja alet (tuhlaa veronpalautuksesi ennen kuin olet edes nitä saanut - kampanjan nimissä ;) ) ja mukaan lähti benettonilta aivan ihania vaatteita.. Paitsi että tuo hattu, missä himskatissa ja minkä kanssa minä tuota pidän?? Mutta kun oli pakko saada! 





Ehkä olisin päässyt suuremmalla säästöllä, kun olisin kiltisti laittanut sen takan palamaan, enkä laittanut ähkölämmitystä isommalle sekä loppuja rahoja markkinatalouden harakoille - mutta mieli on nyt ERITTÄIN LÄMMIN :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti