torstai 26. marraskuuta 2015

#Transformationthursday.

Taukoviikon jälkeen yksi vapaapäivä tavallisen treenikierron välissä ei haittaa enää ollenkaan. Tämä torstai onkin töiden puolesta aina vakiovapaa, koska silloin kokoustetaan --- ja pitkään --- ja hartaasti...
Tapana on päivän päälle mennä rullaamaan hetkeksi lihaksia auki, kun sali sattuu olemaan mukavasti kotimatkan varrella. Yleensä en ehdi olla kuin puolisen tuntia, eli aktiivista rullailuaikaa tulee noin vartin verran, mutta kyllä siinäkin saa jo varsin hyvin möyhättyä lihaksia auki. Pakaran triggerpisteiden kohdalla ei hieronta-aikana juuri puhutakaan muutamasta sekunnista pidemmistä ajoista.

Taitaa olla sanomatta selvää, että en paljoa käytä fotoshoppia tai muuta kasvojenkaunistusohjelmaa :)

Treenit jatkuvat huomenna selän ja olkien merkeissä. Viime aikoina on taas ollut vallalla tunne siitä, että mitään kehitystä ei tapahdu. Lihasta ei kerry ja sama rimpula tuijottaa peilistä, sama miten yrittää hakea kuvakulmaa ja suotuisaa valaistusta. Siksipä olikin taas hyvä heittää katsetta menneisyyteen. Tänään on nimittäin jälleen sairastamiseni eräänlainen vuosipäivä. Tästä kirjoitinkin viime vuonna postauksen, miksi juuri tämä päivämäärä on eräänä käännekohtana. On se hurjaa ja myös todella hienoa, että niistä ajoista voi jo alkaa puhua vuosissa. Kaikki se työ ja hidas toipuminen on ollut ehdottomasti kaiken sen arvoista, Tällä hetkellä saan katsoa todellisena voittajana taaksepäin, ja voin rehellisesti todeta, että se aika on paketissa.

Että näin. 2013 ja 2015 syyskuu (eli tullut toivottavasti vielä lisää!)

Siinä meille kaikille vähän transformation thursdayta :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti