sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Sunnuntain tuumailut.

Treenikierto on kerennyt jo keskivaiheen ohi ja ohjelma alkaa luistaa toivotulla tavalla. Ohjeet siihen, mihin tahtiin treeniohjelmaa pitäisi vaihtaa tai vähintään päivittää, vaihtelevat todella paljon. Joidenkin mielestä samalla ohjelmalla voi mennä kolme kuukautta, kun toiset taas vaihtavat kahdeksan viikon välein, ellei jopa useammin.

Vaihtotapoja on myös monia. Kaikki eivät muuta koko ohjelmaa kerralla, vaan vaihtavat esimerkiksi vain pääliikkeen erilaiseksi. Takakyykky voi vaihtua raskaaksi prässiksi, tai suorin jaloin maastaveto romanialaiseksi versioksi. Tai sitten vaihtelu suoritetaan muuttamalla sarjojen määriä tai toistoja.




Itsellä on tapana vaihtaa koko ohjelma kerralla noin kymmenen viikon välein. Tämän kymmenen viikon aikana ohjelma puolestaan elää juuri sopivasti, jotta pientä ärsykemuutosta tulee koko ajan. Nämä muutokset tulevat ihan tahattomasti jo sillä, että salilla tarvittu laite tai väline on varattuna ja joutuu soveltamaan. Lisäksi treeniä tehdessä saa usein idean siitä, mikä apuliike voisikin toimia paremmin, tai mitä tahtoo koittaa. Usein minulle käy niin, että joudun tekemään varauksen vuoksi jotain soveltavaa liikettä, joka toimiikin niin hyvin, että se tulee vanhan tilalle.


Vaikka uuteen on itsellä vielä nelisen viikkoa aikaa, niin alan jo nyt pikkuhiljaa pyöritellä ideoita mielessä. Artikkeleita lukiessa tulee vastaan liikkeitä, joita tahtoisi ottaa testattavaksi, tai joiden näkisi sopivan omaan tarpeeseen. Näitä kun fiksuna samalla keräisi itselleen listaksi, niin ei tarvitisi sitten myöhemmin alkaa miettiä, että mikäs se pakarantappaja nyt taas olikaan...

Oikein hyvää sunnuntain jatkoa ja tulevaa viikkoa kaikille. Säälle emme voi mitään, mutta asenteelle kyllä.


Eikä unohdeta nettishoppailua, sillä mitä muutakaan sitä iltaisin tekee, kuin luuhaa koneella herkkupannari vieressä ja hakee houkutuksia, joihin sortua ;)


Fitnesstukulla ainakin vielä puolen hinnan tarjouksia.

Ja hyvinvoinnin liikkeessä helmikuulle päivittyneitä tarjouksia.

2 kommenttia:

  1. Miten tasapainotat treenin, työsi ja parisuhteesi? Päivässä yhteistä aikaa parisuhteelle treenien ja töiden jälkeen paljon jää, joten miten sille voisi antaa enemmän aikaa?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kysymyksestä! Tästä aiheesta voisi postata vaikka pidemmästikin :)

    Itse asiassa minulla ei ole tämän asian kanssa juurikaan. Tämä johtuu monestakin syystä. Pelkästään se, että minulla ei ole lapsia, antaa minulle valtavasti aikaa käytettäväksi (itsekkääseen?) elämäntapaani. Lisäksi työni on siitä kiitollista, että minulla on viikonloput ja vakiloma-ajat. Työskentelen myös siististi n. konttoriaikaa, joten iltapäivästä kerkeää vielä hyvin treenaamaan.
    Jaamme avopuolison kanssa elämäntyylimme, joten olen saanut ilon yhdistää kehonrakennuksen ja hyvinvoinnin arkeeni.
    Enemmänkin pyrin ja pyrimme vaalimaan omaa aikaa.Työmme vaatii sosiaalisuutta ja valtavaa läsnäoloa, joten molemmille oma aika on kullan arvoista. Yhteisestä ajasta liikenee hyvin hetkiä myös ihan omaan olemiseen. Se on samalla aivan ehdoton panostus myös parisuhteeseen.

    Toisaalta, jos tarve tulisi antaa parisuhteelle enemmän konkreettista aikaa, nin se onnistuisi treenijuttujen puitteissa ihan hyvin. Tällä hetkellä voin antaa sille paljon aikaa ja annankin. Mutta siitä paljoudesta olisi myös helppo ottaa pois. Aikani onkin siellä ikään kuin pankissa :)

    Tiina

    VastaaPoista