keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Taukoillen.

Näin sitä ollaan kuulkaas tauolla ja ihan omin voimin ja päätöksin. Ei todellakaan ollut mikään kaatoväsymys tai muu syynä. Ihan vaan, että tahdon varmistaa sen, että treeni kulkee yhtä hyvin, kuin mitä se on kulkenut tähänkin asti. Progressio etenee kaikissa pääliikkeissä mallikkaasti ja voimaa tuntuu tarttuvan. Sen verran tuli mokattua penkin ja katz-vedon kanssa, että aloitin liian korkeista lähtöpainoista. Nyt siis raja 5 x 5 alkaa tulla jo vastaan, vaikka tarkoitus oli vetää progressiota ainakin toukokuun loppuun asti.



Joutunen siis muuttamaan näiden liikkeiden kohdalla hivenen suunnitelmaa. Teen oletettavasti niin, että palaan muutaman kilon taaksepäin ja alan tehdä 2 x 4, 1 x 5-6 ja 1 x max samalla painolla. Minusta tärkeämpi on kuitenkin edistyä jokaisessa treenissä, kuin junnata paikoillaan. Näin lihakset ja hermosto saavat joka kerta uutta ärsykettä ja joutuvat näin adaptoitumaan tarpeeseen. Eli kasvamaan ja kehittymään. Näissä pääliikkeissä siis oletettavasti jo pian pientä takapakkia painoissa.
Saa tosin nähdä, antaako tämä hetken tauko sen verran vauhtia hyperkompensaatioon, että pakitusta saisi vielä vähän siirrettyä.

Pystyypähän pitää edes osan aikaa pitkähihaista, kun ei ole puntin puolella.


Ja näinhän toki tyypillisesti kitupäivinä töissä...


Kun kerran on aikaa käsillä, niin tulee ainakin hoidettua enemmän muita asioita. Kehonhuolto pääsee ainakin taas arvoon ihmeelliseen. Rullailua ja etenkin dynaamisia venyttelyjä tuleekin tehtyä treenin paikalla. Ruokavaliossa elän lepopäivien makroilla, eli vajaus kaloreissa on n. 700 tienoilla. Nälkänähän tuo tuntuu tällaisella suursyömärillä, mutta toisaalta pieni nestepöhön tasaus ja vatsan kurina ei tee ollenkaan pahaa tälle ruholle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti