keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Hyvää viikonloppua, luit oikein!

Hah! Se on viikonloppu! Kuinka muikeaa onkaan saada kirjoittaa se näin keskiviikkona. Edessä on siis pidennetty vapaa ja sen mukainen on fiiliskin. Fiksuna tyttönä huomasin, että perinteinen torstain kokouspäivä salivapaineen on tiessään. Siispä teinkin peliliikkeen ja pidin vapaani eilen, jotta loppuviikolla saa treenata jokaisena päivänä.

Salivapaa meni pitkää viikonloppua odotelless. 



Vaikka taukoni sujuvat aina enemmän tai vähemmän pitkin hampain, niin kyllä niiden hyöty vaan voittaa sen hetken vieroitusoireet. Eikä niinäkään päivänä se puntittomuus enää ole se juttu, vaan nälkä, joka kalvaa suursyömäriä. Teen niinä päivinä jonkin verran aerobista, yleensä crossausta (täysin vain lihasten mitokontrioiden kasvattamisen hengessä), joten pikkusen saatan kallistua kulutuksen puolelle. Kunnon surpluskaloreilla tämä tuntuu nälkänä. Tämä tekee kuitenkin vain eetvarttia liian hyvään ja mussuiluun tottuneelle mielelle!

Projekti etenee. Mikä saisi kaiken menemään vyötärön ohi kankkuun?


Ajatus karkasi, niin se tauko ja siitä seurannut motivaatio ja fiilis salille. Treeni sujuu siis todella mukavasti ja ennen taukoa tökkinyt progressio on saatu jälleen ojennukseen. Tauon tai deload-viikon voikin määritellä kalenteriviikkojen sijaan sen mukaan, mitä kroppa sen paikasta viestittää. Kun tulokset tökkivät, eikä voimantuotto tunnu lisääntyvän, on hyvä paikka miettiä, tekisikö kevennys hyvää. Silloin voi ainakin luoda silmäyksen treenipäiväkirjaan ja katsoa, onko edistys ollut suhteellisen lineaarista, kuinka kauan on junnannut paikallaan ja milloin viimeinen kevennys on ollut.

Nyt itsellä on ainakin virtaa antaa kaikkensa (no, liki kaikkensa, sillä irtiottokykyni on vielä mitä on) raskaina päivinä, ja puolestaan keskittyä tuntumaan ja pumppailuun kevyempinä päivinä. Treenityylissä pysyminenkin vaatii nimittäin keskittymistä omaan tekemiseen. Väsyneenä et ehkä muista noudattaa määrittelemiäsi tempoja tai RPE-rajoja suunnitelmien mukaan.

Oikein hyvää helatorstaita kaikille ja treenatkaa nauttien!

Ja fitnesstukussa jatkuvat latausviikot:Fitnesstukku.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti