torstai 14. heinäkuuta 2016

Himoni kohteet?

Himojen myötä minulta kysyttiin, mikä oikeasti on lempiruokaani? Tai että enkö muka oikeasti himoitse kunnolla yhtään mitään.

Korkean hiilihydraatin päivät ovat minulla niitä hetkiä, jolloin saa heittää kädet levälleen ruokavalion kanssa ja tuumata oikeasti, että mitä sitä kupu oikein tahtoisi täytteekseen. Tämän kysymyksen olen esittänyt useammankin kerran, ja aina olen saanut annettua itselleni käytännössä saman vastauksen: haluan sitä, mitä yleensäkin, mutta PALJON!

Näinpä se siis on. Lempiruokaani ja himoni kohdetta ovat käytännössä pasta, puuro ja jauhot. Eli olen todellinen viljaporsas. Voisin latoa suuhuni spagettia ja makaroonia täysin määrättömästi. Sama pätee kaurapuuroon, sen menekillä ei ole mitään järkevää rajaa. Myös kuuluisan iltapannarini jauhomäärän voisi kasvattaa helposti kolminumeroiseksi luvuksi. Ei tuntuisi varmastikaan missään.


Iltojeni ilo.

Ei olisi mitään rajaa!


Näiden kulmakivien höysteet puolestaan vaihetelevat kausittain. Tällä hetkellä tuore taateli on pitänyt tiukasti pintansa. Minulla pitää olla jääkaapissa aina varastossa taatelia, sillä se on pienissä määrissä käytössäni joka päivä. Tankkauspäivinä määrät sitten maksimoituvat. Nyt on mieli halajannut myös kunnon terveyspahiksen, eli tölkkipersikoiden perään. Tiedetään, tölkistä irtoaa kaikkea metallinpaljastimia ujelluttavaa ja ravintoarvot ovat päin kuusenjuuria. Mitä sitten? Kerran viikon herkku, niin samapa tuo.

Tästä minulle riittää rapseet paperista.

Myös irtokarkit (tosin ei sellaiset, missä on sokeria päällä, yök) menevät näpsäisyinä. Instassa minua seuraavat ovat varmasti huomanneet, kuinka irtarit ovat vallanneet jalkapäiväni energian lähteenä. Proteiinipatukan pätkiä menee myös suuremmalla tahdilla herkkupäivinä. Mukava olisi saada myös haukullinen jotain hyvää, mehevää murupiirakkaa. Tämä on suunnitelmissa...

Kun se meno näyttää oikeasti tältä...


Nämä liitännäisherkut ovat kuitenkin nimensä mukaisesti vain mausteena viljojen tuomalle paksulle ja mehevälle rungolle. Minulle riittää haukkaisut muutamasta karkista, tai lusikallinen jäätelöä, mikäli sellaista on tarjolla. Huomattavasti mielummin kuitenkin syön mahtiläjän puuroa, kuin sata grammaa jäätelöä.
Treenibuusterikippo.

Joidenkin silmissä tämä saattaa olla todellista puritaanisuutta, mutta itselle kuitenkin yhtä juhlaa. Tästä suoraviivaisesta makupaletistani johtuen kuvallinen ruokamateriaalini on hivenen yksitoikkoista blogissani. Oli päivä mikä hyvänsä, niin ihan samat puurot ja roonit löytyvät lautaselta. Mutta mitä sitä hyvää vaihtamaan?

Nauttikaa kaikki herkkuhetkinänne juuri sitä, mitä haluatte. Ja täysin vailla huonoja omatuntoja, sillä jos kerran antaa mennä mussua suuhun, niin ei sitä kannata turhalla kortisolilla höystää - stressittömyydellä kun saatetaan hiilareilla ratsastaa säkällä  navan ohi suoraan lihakseen :)

3 kommenttia:

  1. Miulla sama juttu, ruokaa, kotiruokaa himoitsen suuresti! Puhdasta ruokaa voisin vetää kilotolkulla! Mutta kun herkkuhimo iskee, niin taatelit maapähkinävoilla ovat niin NAM. Monet sanovat että pitäisi herkutella ja ym. mutta minä rakastan kunnon ruokaa ja herkkujani ovat pähkinät, taatelit ja maapähkinävoi. Miksi pitäisi turhaan kiusata itseään syömällä turhaa ,tyhjää energiaa sisältävää ruokaa kun kunnon ruoasta saa nautintoa. Ja kun sitä ruokaa syö kunnolla, ei tee mieli herkkuja :)
    Ps. Tuon tämän postauksen ensimmäisen herķun reseptiä odotellessa;)

    VastaaPoista
  2. Täysin naulan kantaan! Taisit saada kirjoitettua ajatukseni huomattavasti paljon paremmin, niin mitä itse ;)

    Herkkumme nätsäävät sen verran hyvin yhteen, että saataisiin aina hyvät kinkerit aikaiseksi :)

    Iltarumilukseni resepti löytyy useammastakin #proteiinipannari tägistä. Kurkkaan vielä illalla, jospa lisäisin sen tähän :)

    Kiva, kun tulit kommentoimaan <3

    VastaaPoista
  3. Naputellaas se vielä tähän:

    80 g luomuvehnäjauhoja
    20 g heraa (kaseiini itsellä)
    3 dl maitoa tai vettä tms.
    2 tl psylliumia
    1 tl leivinjauhetta
    1 muna (halutessaan keltuainen pois)
    steviaa
    Haluamia mausteita: kardemummaa, kaakaota...

    Kaikki aineet vaan ronskisti sekaisin. Sitten mikroon täysille reipas minuutti, sekoita välissä ja pari minuuttia päälle.

    Päälle mantelivoista, rahkasta, salmiakista, kookosöljystä ja saksanpähkinäöljystä tehty massa ja se on siinä!

    Varoitettu on ;)

    VastaaPoista