lauantai 2. heinäkuuta 2016

Tai sitten Come jotain ihan muuta Me.

Vielä siitä vitneksestä. Edellisen tekstin jälkeen tuo sana jäi pyörimään mieleen ja alkoi maistua varsin tympeältä. Tavallaan tulin ajatuksissani loppukaneettiin siitä, että jonkin verran elelen f-sanaa. Minun tapauksessa se on kuitenkin sopivasti elämää rytmittävää tyyli, minkä en toivo haittaavan ketään. Enkä myöskään koe tarpeelliseksi pyydellä sitä anteeksi, sillä se on osa omaa määrittelemätöntä elämääni.

Ikiselfie f-pelle?


Mutta sitten aloin miettiä, että en todellakaan allekirjoita sitä kuvaa, minkä f-sana tuntuu yleisesti antavan. En ole millään lailla fitness, jos se tarkoittaa jotain tiettyjä, negatiivissävyisiä ehdottomuuksia. Elämäntyylin ei tule olla minkään säännöstön mukaista. Jotenkin tuntuu, että fitness-kaltaisen elämäntyyliin on annettu ymmärtää kuuluvan tietty kriteeristö. Esimerkiksi

Ruokavalio on jokinlainen paleo-vege-ogo-ton- systeemi

Rutiineihin kuuluu puristella vatsaamakkaroita ja etsiä omasta kropasta vikoja

Pitää pysytellä alle kympin rasvoissa vuoden ympäri

Hifistellä kaikessa mitä suuhun laittaa, vältellä iltahiilareita ja kieltäytyä syömästä mitään, mikä ei paperissa lue

Lisäksi naistenlehdet omat omana osastonaan lietsomassa minun mielestä varsin suoritus- ja kulutuskeskeistä kuvaa hyvinvointielämästä. Jos omien aamupalojen kustannuksella pitäisin pientä yksiötä Helsingin keskustassa, niin jääkööt fitnessmurkinat siihen. Sen verran tyyriiksi tulisi, jos noudattaisin lehtien hullun helppoja ja nättejä reseptejä siihen, miten pistetään aamu pörisemään lempeän (ei ainakaan kukkarolle) smoothien voimin.


Lisäpaineita tulee etenkin bloggaajalle vielä siitä, että ruokien tulisi näyttää gurmeesapuskalta. Kaikki ruoat ovat kauniita, houkuttelevia ja kuvauksellisen hyviä. Tämä on yksi keskeinen syy, miksi minun tuotokseni uupuvat kuvallisesta materiaalista hyvinkin usein.

Pwo ruokani kun ei näytä ihan tältä...


...vaan tältä!


En edes ala miettimään fitnessmorkkista, minkä saan puolestaan haastatteluista ja henkilökuvista, missä on meikattuja kasvoja ja vartaloita, kalliita treenikuteita, sekä taas esitteillä, miten sinunkin tulisi ehdottomasti syödä ja elää. Miten sovitan aamun rasvakahvin jo olemassa olevaan ogovegeen? Entä sitten, kun tämä tyyppi suosittelee tabataa treenin päälle, kun juuri olen noudattanut edellisen vinkkiä armottomasta HIITistä?

Karmeaan fitness-hyvinvointiähkyyn turpataan lääkkeeksi lisää tavaraa, vaikka entistäkään ei ole vielä saanut sulateltua. Kaikessa tulvassa niin ruuasta, ruoattomuudesta sekä tietoisuudesta siitä, että et todellakaan näytä samalta, miltä instan fotoshopatut kanssasisaresi fitneksessä, voi alkaa tuumata pyyhkeen heittämistä kehään. Näinkö se fitness sitten meneekin?



Jos tämä on sitä fitlaiffii, niin siinä tapauksessa voin ainakin omakohtaisesti toivottaa sille ihan toiset äffät, jätettäkööt ne tässä kuitenkin kirjoittamatta. Ja come FIT me:n nimeen voinee sen jälkeen soveltaa vaikka ihan sitä samaa ääneen sanomatonta äffää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti