maanantai 1. elokuuta 2016

Olettekos huomanneet?

Joku tarkkasilmäinen saattoikin huomata, että ennen reissua minulle ilmestyi uusi banneri. Oli jo korkea aika saada uusi kuvatus koristamaan blogini etusivua. Edellisessä oli jopa kuvankäsittelyohjelmasta päiväys 1/2015.

Muutamia---


Tämän kuvan tarina on varsin arkinen. Se on todellakin vain räpsäisy JPEG-muodossa muutaman pikselin voimin. Kuva on otettu hikisen yläkropan pumppipäivän jälkeen. Hiukset ovat silmin nähden märät hiestä ja kihartuneet tyyliinsä pompulasta ja ohimoilta. Lisäksi olivat kovasti pesun, tai edes kamman tarpeessa.


---vanhempia---


Paitana on erittäin hyvä ja toimiva, mutta ei niinkään tämän päivän kuosissa menevä luottobetteri. Ranteessa puolestaan kulahtaneet, joskin erittäin hyvin asiansa ajavat Branchin tuet. Kasvot puolestaan ovat onnellisen naturaalit, eli ei meikin häiventäkään. Itsellä kun ei ole tapana pistää pakkelia naamaan juuri yleensäkään, saati treeniä varten.


Kuvaushetkellä oli jo hervoton kiire tekemään loppuvenyttelyt ja suuntaamaan liikkeelle. Lisäksi salin portailla liikuskeli jo sakkia tulemaan sisälle, eli kyse näpsäisyyn oli sekunneista. 

Yleensäkään tarkoituksena ei sillä hetkellä ollut juuri muuta kuin testata järkkäriä, miten voisi joskus rauhallisella hetkellä tulla oikeasti tarkoituksella ja puunattuna ottamaan muutaman kuntokuvan. Siispä pari laukaisua ja kärsimätön malli pääsi vetämään palkkariaan.



---bannereita (oi muistoja!)
Kuis ollakaan avautui mahdollisuus päästä käsittelemään kuvaa ja liittämään siihen tekstiä (kotokoneella ei ole minkään sorttista kuvankäsittelyohjelmaa). Tämä mahdollisuus oli pakko käyttää hyväkseen, joten ei muuta kuin ainoan kuvan kimppuun, mikä minusta oli salihengessä olemassa. 

Tähän kaikkeen nähden olen banneriin oikein tyytyväinen. Siinä voi nähdä ihan aidon, tavallisen, naturellin naisen, miltä hän voi näyttää hikisen treenin jälkeen. Ei turhaa glamouria, vaatteilla keikistelyä tai päivien vähähiilarista ja -suolaista paastoa. Räps, pari minuuttia, ja se oli siinä. Banneri kertokoot juuri sen, mitä tämä blogi onkin. Toivottavasti aito, Fastille myötämielinen, "ei niin nöpön nuukaa" mutta silti tekemistään ja elämästään nauttiva. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti