keskiviikko 24. elokuuta 2016

Tosimiehillä oli asiaa.

Tässä on kuvana männä viikon yksi verenpaineennostattajani, jota on pakko saada ruotia tässä hivenen auki. Kuvassa on asioimani kuntosalin ilmoitustaululla oleva palautelappu, johon ohikulkiessaan saa kirjoittaa huomioita, epäkohtia ja toki mielellään risujen lisäksi piirtää myös ruusuja. 

Tähän paperiin tulee käytännössä aina ohi kulkiessaan vilkaistua jo pelkästään uteliaisuuttaan. Onko jossain laitteessa ollut vikaa, tai kuinka tukossa naisten pukkarin viemäri on taas ollutkaan. Viime viikolla itseä kuitenkin kiehautti, kun ihan asiallisista parannusehdotuksista tuli joillekin TosimiehetTM henkilöille heidän omaa tosimieheyttään (toki henkilö voi olla myös nainen, toim.huom.) naarmuttava olo. Siihen oli sitten pakko saada kommentoida putkiajattelutyyliin, jotta oma raa´an raudan rakastaminen tulisi varmasti esille.




Joku oli siis alun perin huomauttanut, että televisiot olisi mukava saada kuntoon. Tämä on täysin totta jo heti alkuun näin omasta mielestäni. Televisiot ovat olleet mustina jo reilun kahden kuukauden ajan, eikä crossatessa ole voinut katsoa mitään viihdettä. Kohta sen perään joku toinen kysyy mahdollisuudesta salin omaan wifi-verkkoon, koska läheskään kaikki liittymät eivät tahdo yltää kunnolla kellarikerroksiin asti.


Tässähän olikin sitten kaksi kommenttia, joista tosimiehetTM saattoivat innostua. Mitä ihmettä? Kuka sitä nyt tulee salille katsomaan telkkaria tai plaraamaan nettiä? Tänne tullaan vääntämään rautaa, eikä nukkumaan torkkupeittojen alle. Naurettavaa ja typerää edes kysyä tuollaisia neiteilyjä, että kotia siitä, jos ei kestä kovaa menoa.

Niinpä niin, jaapa jaa, tralla lalla laa. 

Ymmärrän kyllä huumoria. Voihan tuo olla huvittavaa, että salin seinällä penätään television ja internetin perään. Mutta tässä nyt ei tahallaankaan haluta ajatella yhtään omaa heinikkoa pidemmälle. Aluksikin televisio: todella moni tulee tekemään salille myös pidempää aerobista laitteisiin. On kieltämättä mukavampaa saada seurata edes äänettömällä jotain sarjaa, kokkausohjelmaa tai edes tv-shopia, kuin vain tuijottaa puutuneena minuuttien valumista hiljalleen eteenpäin. Lehtikin on hankala virittää luettavaksi, saati, että itse olen ainakin jo salin lehtitarjonnasta lukemassa jo neljättä kierrosta haastattelua Sofi Oksasesta.

Että sitä televisiota harvempi tuijottaa siinä crossarissa maaten. TosimiehetTM kun ei ehkä huomannut, että meidän salin odottelusohvan edessä ei televisiota ole.


Sitten tämä wifi. Itselläni oma liittymä on sen verran jämerää tavaraa, että aallot yltävät myös kellariin. Kuuntelen joka ikisessä salitreenissä spotifyta, koska musiikki on itselle todella merkittävässä roolissa treenin aikana. Lisäksi kuntopyörällä tekemässäni jälkijäähdyttelyssä on erittäin näppärä katsoa viidessä minuutissa työsähköposti, ettei sitä tarvitse enää illalla kotona avata.
Tähänkin sitten TosimiehetTM olivat innostuneet maalaamaan mieleensä maisemaa, kuinka penkkipunnerruspaikalle tullaan vain räpläämäämään messengeriä  Heille myös käy radioksi metsäradion hitit vuosilta 65-67. Joko he huudattavat radiotaan niin, ettei omista kuulokkeista kuule mitään, tai sitten rätinä kuuluu taustalla hiljaisena, rauhallisena hönkäyksenä. Siltikään, he eivät tule salille harrastamaan kulttuuria, vaan vääntämään rautaa!

Kylmää ajatellakin, mitä tekstiä olisi löytynyt, jos olisin toteuttanut kerran ajatukseni kysyä mikroa tai astianpesuainetta salille. Nokittelut ravintolasta tai syömisestä sohvalla telkkaria katsellen olisivat varmasti olleet värikkäitä. 

Ja mitähän esimerkiksi Wilenius ja Hietala kumppaneineen tuumaisivat, jos heidän treenin alusa salin sohvalla istumisesta ja rupattelusta tulisivat nämä samat tosimiehetTM huomauttamaan...


Istuvat vain sohvalla, eivätkä saa mitään aikaiseksi...


Näitä mietteitä en viitsi itse tuolle samaiselle paperille kirjoittaa. Se olisi aivan turhaa ja vain bensan tuhlaamista liekkeihin. Muutenkaan ei jaksa alkaa rähistä mitään vastaan. Tänne kuitenkin tahdoin muutaman pinnalle lillumaan nousseen ajatukseni nostaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti