tiistai 13. syyskuuta 2016

Kun vain voisi syödä ja syödä.

Mietin eilen treenin jälkeen ruokani parissa jälleen kerran, että kuinkahan paljon pystyisin syödä pelkkää puuroa tai pastaa? Luen ja kuulen todella usein monien tuskailevan, kuinka sataa grammaa lähestyvä puurohiutaleannos alkaa jo tehdä tiukkaa. Itsellä ei puurokiulun kanssa ole oikeasti varmaan mitään rajaa. En ole uskaltanut testata, missä raja menee, sillä tiedän sen olevan todella kaukana. Pastan kanssa olen joskus ubertankkauksessa koittanut keittää 400 grammaa ja säikähtänyt (silloin vielä enemmän toipumassa SH:stä) nahoistani, kun koko määrä broilerilla, vihanneksilla ja avokadolla höystettynä on mennyt heittämällä alas...



Olen kieltämättä aina ollut varsin hyvä vetoinen tässä asiassa. Pitsat, kääretortut, puoli kiloa irtareita - minkään kanssa ei ole ollut ongelmaa. Alkaessani muinoin seurustella ja mennessämme ensimmäistä kertaa pizzalle muistan väkisin jättäneeni yhden palasen perhepizzastani syömättä vain muodon vuoksi. Seuralaiseni kun oli hyytynyt jo reilun puolikkaan kohdalla...




Vaikka minulla on tämä surullisen kuuluisa syömishäiriötausta, niin en näe sen koskevan tätä "taitoani". Ruoka on uponnut aina, mutta minulla ei kuitenkaan ole ikinä ollut mitään hillittömiä ahmimiskohtauksia. Kykenen myös lopettaa syömisen koska tahansa, VAIKKA se ei mukavaa olekaan.




Toisaalta ompa tästäkin taidosta hyötyä näin kehonrakennuksen puolella. Ainakaan minulla ei ole pienintäkään vaikeutta saada arjen ruokamäärää uppoamaan. Kuppi nuollaan joka ilta tarkasti puhtaaksi ja vielä heitetään hellä silmäys puurohiutaleiden suuntaan, joiden kokkaaminen santsikierrokseksi on yleensä onneksi sen verran iso urakka, että saan jätettyä syömisen siihen.





Osaan kyllä hienosti vetää roolin läpi, kun pitää nyökkäillä osaanottavasti omien ruoka"määrien" kanssa taistelevien kanssa. Samalla kuitenkin syön silmilläni heidänkin annostaan... ;)

2 kommenttia:

  1. Voi vitsi voin niin samaistua !! Puuroa voisi mennä vaikka kuinka, ja kotiruokaa muutenkin. Välillä ei vaan kehtaa ottaa lisää koska miettii mitä muut ajattelevat :D Ja sitten jää nälkä...
    Olen lukenut blogiasi pitkään ja voin samaistua moniin asioihin ja olen käynyt läpi aikalailla samat asiat. Olisi kiva saada jostain juttukaveri joka on käynyt läpi samoja asioita. Laitan tähän sposini jos kiinnostaa laittaa yksityisviestiä, tai olla laittamatta. Eli paakkonenenni@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Ja mehän tytöt kyllä kehdataan santsata :D

    Kiitos luottamuksesta sähköpostin antamisessa, saattanet saada postia :)

    -Tiina

    VastaaPoista