keskiviikko 21. syyskuuta 2016

Sitruuna väärässä paikassa.

Olen varsin tarkka siitä, missä järjestyksessä pulverini ovat kaapissa. Lataan pieneen purkkitorniin valmiiksi treenijuomat, eli laturin, intran ja palkkarin. Yhteen torniin mahtuu juuri ja juuri kahden treenin jauheet. Olen nerokkaasti merkannut tussilla purkin kylkeen kohdan, mistä erotan, olenko jo ottanut tästä erästä yhden satsin jauhetta, vaiko enkö. Jos sisällä oleva jauhe yltää vain toisiksi ylimpään viivaan, on enää yksi laaki jäljellä. Laitan toki puolikäytetyn tornin eri kohtaan, kuin missä täydet ovat, mutta varmistus on silti paikallaan.



Myproteinilta tilattu torni. L meinaa Laturia ja hienot siniset merkkiviivat vieressä.


Upeaa ja toimivaa, vai mitä?

Jokaisessa systeemissä on kuitenkin ilmeisesti reikä, mistä tämä porsas pääsee pinkaisemaan halutessaan iloisesti röhkien läpi. Saparo vain vinkui, kun eilen lähdin innoissani treenin pariin. Nappasin jääkaapista mukaan valmiin, kylmän treenijuoman, jossa odotti muhineena Fastin vesimelonin makuinen intra Fasteradella höystettynä.






Tai näin ainakin kuvittelin. Kun salilla lämmittelyn ja Shockin pikahörppäämisen jälkeen aloitin treenin ja otin ensipuraisun treenijuomasta, kohtasivat makunystyrät yllärin. Suu oli valmistautunut ottamaan ihanan makeaa ja raikasta vesimelonia vastaansa. Tämän elämyksen sijaan suuhun tulvahti kirpsakka sitruuna ja fiilis päättyneestä treenistä ilman makeutta.



Mitä hottista? Jollain ihme kepulikonstilla palkkariin kuuluva Fastin Rush oli päässyt keplottelemaan itsensä treenijuomaksi. Niin hyvää, kuin raikas, sokeriton sitruunatujaus onkin treenin jälkeen, niin itse treeniin se ei näissä kekkereissä kuulu.


Tuoksuu ihan?
Riensin siitä kurkkaamaan, olisiko laturijauheeni sitten puolestaan intrasisältöinen. Sekin mokoma maistui sitruunalle, joten pääsin toteamaan, että systeemissäni on jossain vaiheessa päässyt tulemaan lapsus. Laadunvalvonnasta oli päässyt livahtamaan läpi tupla-annos palkkaria.

Ja maistuikin ihan?
Eipä siinä sinänsä mitään. Rush sisältää myös hyviä, treenissä hyödynnettäviä aminohappoja. Hyvin sillä pärjäsi, eikä yhden treenin hiilihydraatittomuus tuntunut missään. Toki sopivaa soimausta ja palautetta oman laturituottamon linjastotyöntekijälle, mutta sallittakoot, että tekevälle sattuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti