lauantai 5. marraskuuta 2016

Hahmottamishäiriöinen fleksaaja.

Olen täällä päivästä päivää ja viikosta viikkoon ulisemassa teille, mikä on kulloinkin itsellä pielessä ja vaatisi joko treenaamista, keskittymistä tai muutosta. Olin taasen aloittamassa tätä lauantain leppoisaa tekstiä kunnon nurinalla. Tällä kertaa olisin nimittäin halunnut kaataa teidän urheiden lukijoiden (niinpä, ihan teidän molempien) kantaville hartialihaksille frustraaationi omaa posettamistani kohtaan.

Kun kuulkaas se kroppa ei vaan taivu. Astelen ylväästi peilin eteen, pysähdyn ja teen mielestäni perusposetuksen, jolla voisi saada jonkin verran vyötäröä kapeammaksi ja pakaraa muhkuksi. Ehkä siihen vielä tuplahauista, ja tuloksen pitäisi olla kaiken järjen mukaan ihan sama, kuin mitä Satu Pekkarisella Probodyn kannessa.




Vaan kun eipä olekaan. Tiedetään, ehkä sitä massaakin pitäisi olla oikean laatuisena oikeassa paikassa, jotta voisi kotipeilissään imitoida women´s physiquen suomenmestaria. Mutta kun se perusruoto ei ole yhtään samassa asennossa, kuin mitä aivot vakuuttavat sen olevan. Eikä oma pää löydä sille syytä! Näen, että jalkojen asennossa on jotain vikaa. Tiedän, että lantiota pitäisi kääntää jotenkin. Käden fleksaamisenkin pitäisi onnistua, kun vain tekee niin ja näin.

Tässä teen omalla ammattitaidollani diagnoosin jonkin asteiseen hahmottamissen häiriöön. Minä en saa tehtyä kehollani toivottuja asentoja. Ei, vaikka kädessäni olisi ikean tee-se-itse hyllyn kokoamisohjetta vastaava nivasta rautalankamalleja, joiden mukaan toimia.


Arkistojen helmiä



Siksipä te olettekin saaneet kautta merkittävän treenaajan urani seurata selfieitäni, jotka eivät ole kehittyneet mihinkään suuntaan. Aina sama rautakanki samoissa treenikamppeissa. Muutosta ei tapahdu iloksenne juuri edes hiuksissa, mitkä hamputtavat aina joko olkapäillä roikkuen, tai hiirenhännän ohuena ponnarina.


...kun mitään muuta muutosta ei ole tullut kuin...
Kenties minulle tekisi hyvää viettää muutama hikinen tunti vaikkapa team Badassin tai Pro Eliten posetustunnilla. Jos rautaiset ammattilaisetkaan eivät saa jästipäätä vääntymään, niin siinä vaiheessa voisin edes jotain yrittäneenä jatkaa nolostuttavien peiliselfiedeni julkaisemista.


...flusua :D

Sitä hetkeä ei kannata odottaa henkeään pidätellen. Sen sijaan tyytykäämme siihen, että kun blogini tai instani kurkkaatte, saatte nähdä aina tämän saman kuvatuksen ihan tasan samoissa asennoissa!

Ihastuttavaa lauantaita kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti