torstai 17. marraskuuta 2016

Mihin sormi osoittaa?

Toisten syyttäminen on parhaimmillaan todella helppoa. Sormi esille ja syyttävä suuntaus kaikkialle muualle, kuin itseensä. Harvinaisen usein syy löytyy peilistä, kuten sanontakin sen toteaa.
Toisaalta salimaailmassa ja sen liitännäisilmiöissä voin jokin verran antaa sormeni kuitenkin osoittaa toisaalle. Nimittäin omiin vanhempiin. Sori nyt vaan, äiti, mutta nyt heristelen sinua päin ja kovasti.

Täysi geneettinen lahjattomuus lihasmassan hankintaan. 
Kumpikaan vanhemmista ei ole ollut rungoltaan mikään lihaskimppu. Molempien puolelta olen saanut maahiskansan geenit, eli töppöjalat, tönäkän keskivartalon ja putkimaisen rakenteen. Lihasmassaista geeniä ei löydy mistään lähipiiristäkään, joten saan omin voimin puskea salilla vastatuuleen genetiikkaa vastaan.

Olen lihaksistolta sama, kuin mitä tuo keppi tuolla taustalla.



Nuorena ei pienintäkään kimmotusta minkään urheilulajin pariin.
 Syliini lykättiin pianoa, kanteletta ja sivellintä jos minkälaista. Sen sijaan lenkkareita tai mailoja ei juuri tälle pienelle pullukalle tyrkytetty. Täysin lahjattomana persjalkana yritin sinnitellä koulun liikuntatuntien tarjoamat palloilupelit läpi. Siihen vielä lisänä armoton hajataitto, mikä teki sen, että minulla oli tilastollinen mahdottomuus osua siihen perhanan pesäpalloon.



Ei hienovaraista vinkkailua siitä, että kannattaako siinä tietokoneella istua ihan kuutta tuntia putkeen karkkikulhon kanssa.
Olihan se sinänsä hienoa, että sain aina toteuttaa itseäni. Nautin valtavasti tietokoneella värkkäämisestä ja pelaamisesta. Saati, kun siinä vieressä oli kaukalollinen Halpa-hallista ostettuja irtomässyjä (tai Hannun-puotista sellaisia mielettömiä, venyviä mätkyjä). Mutta siinä olisi voinut äiti mielellään vähän yskäistä, että voisi tehdä hyvää vähän haastaa itseään muussakin kuin RPG:ssä....

Body-alan lehtien julkaisuista saa lukea, kuinka tämän hetken upeiden fitnesstähtien taustalta löytyy taaperoikäisenä aloitettua cheerleadingia. Minä jökötin siis samaa aikaa sisällä leikkimässä barbeille, kun tavoitetietoiset kanssasisareni ovat olleet vetämässä voltteja permannolla.


Voisin tähän alkaa listata vielä myös lukuisia luonnevikoja, jotka ovat enemmän tai vähemmän sisälle asennettuja perheessämme. Mutta en syvenny tässä niihin sen kummemmin.

MUTTA,
tästä voi kuitenkin päätellä sen, että vanhempani eivät ole tehneet mitään väärin. He ovat järkevinä huomanneet jo alusta, että minusta ei ole miksikään fitnesstähdeksi. He katsoivat, että tuon saaminen lihaksikkaaseen, sporttiseen kuntoon olisi täyttä taistelua tuulimyllyjä vastaan. Suunnitelmissa oli oletettavasti tehdä minusta kunnon IT-miljonääri, tai mahdollisesti uusi pohjoismaiden candyking.

Minä itse menin sössimään nämä hyvin ja huolella pohjustetut suunnitelmat alkamalla touhuta ihan jotain muuta. Saan siis syyttää lopulta vain ja täysin itseäni!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti