maanantai 14. marraskuuta 2016

Tarpeeksi kovaa.

Mukavaa perusmaanantaita kaikille! Marraskuu on lähestymässä keskivaihetta, mikä tarkoittaa tavallisen arjen rullaamista eteenpäin kohti pian alkavaa joulusesonkia.

Vielä viime torstaina olivat klapit kuivina...


...mutta sunnuntaihin mennessä oli työmaa hautautunut tuohon ällötykseen.



Onneksi Celsiuksesta virtaa savottaan!


Salilla arki näkyy sopivana, mutta sitäkin maistuvampana peruspuurtamisena. Silti huomaan kykeneväni viikosta toiseen puristamaan aina hitusen enemmän ja edistymään ohjelmassani. Tämä kertoo toivottavasti hyvää edistymisestä ja positiivisen ylikuormittumisen lisääntymisestä.





Jos olisin jo ensimmäisten treeniblogin viikkojen aikana tapittanut itseni liikkeissä hengiltä, olisin nyt lirissä. Hermostoni olisi varmasti täysin tukossa. Olisin varmasti myös onnistunut rasittamaan niveliäni ja telomaan itseni jollain tavoin. Lisäksi en antaisi keholle voimia ja syytä jatkaa kehittymistä. Sopivan kiikkulaudan avulla saan lisättyä joka viikko työmäärää, intensiteettiä ja volyymia siten, että kehoa on treenattu hivenen tiukemmin kuin edellisessä treenissä, mutta sitä ei ole ruoskittu niin loppuun, etteikö se jaksaisi enää jatkaa seuraavalla kierrolla.

Treenataan siis aina tarpeeksi kovaa.


Näin treenatessa tulee kieltämättä usein kysyttyä itseltä, mikä sitten on tarpeeksi lujaa? Näin kysyessäni en todellakaan ole yksin liikkeellä. Tarpeeksi lujaa treenaaminen on varmaan yksi yleisimmistä kysymyksistä, mitä (mies)bodarit ovat kautta aikojen esittäneet. Saatat ajatella treenaavasi tarpeeksi tiukalla intensiteetillä. Sitten onnistut löytämään netistä hardcore treenivideon, jossa oksennetaan ja isot miehet sekä tulevat että lähtevät itkien.





Kukaan ei pysty määrittelemään, miltä kenestäkin tuntuu tehdessä liikkeitä. Joku voi irvistää rumasti, mutta poltteen tunne voi olla silti vähäinen. Jollekin sama määrä poltetta on kestettävissä, ja joku taas luovuttaa aikaisemmin.


Itse olen tämän ratkaissut progression ja sopivan autoregulaation kautta. Eli pyrin haastamaan itseni joka kerta - - - sopivasti. Seuraan myös salin ulkopuolella tuntemuksiani. Onko olo tukkoinen? Maistuuko treenaaminen? Pysyykö unen laatu tasaisena?


Kovaa treenatessa ei tule sarjojen välissä välttämättä mieleen käydä pikaisella salaselfiellä.


Näin keltanokkana uskallan luottaa myös siihen, että en kerta kaikkiaan osaa treenata liian lujaa. Liikaa kyllä varmasti osasin, eli venytyttää ja venytyttää treenejä, sekä skipata vapaat. Mutta siihen en usko, että kykenisin vielä pitkään aikaan aiheuttamaan totaalista annihilaatiota millekään lihasryhmälle yhden treenin aikana. 

Siksi uskallan puskea varsin hyvillä mielin. Pidän kiinni treeniajasta, vaalin vapaapäiviäni ja muistan pitää lautasen aina täynnä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti