tiistai 3. tammikuuta 2017

Epätoivoa.

Näin sitä ollaan sairaslomalla ja jo toista viikkoa tauolla salilta. Ei siis ole mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti tämä uuden juhlavuoden vaihtuminen omalla kohdalla.

Alun suru, kiukku ja epätoivo on vaihtunut jo tietynlaiseen turtumukseen. Jaa kappas, näinpä sitä on taas lämpöä heti aamusta. Niin että ei vieläkään töihin, saati sitten salille, vai niin. Ei jaksa enää yrittää repiä toivoa joka kerta, kun survot mittaria kielen alle. Ehkä se näyttäisikin tällä kertaa edes hippusen vähemmän. Ehkä, jos lukema olisi laskenut, voisin jopa ylihuomenna harkita edes jännitteleväni lihaksia. Joka kerta tähän mennessä olen saanut pettyä tuohon ehkään.



Viimeisen toiveenpilkahduksen laitoin antibiootteihin, jonka ihana luottolääkärini minulle laittoi. Nekään eivät näytä purevan, joten viruksen matkassa sitä taidetaan ratsastaa ja vielä ties kuinka kauan.

Tuntuuko pahalta? No tuntuu. Entä epäreilulta? No kyllä. Mutta kumpikaan niistä tunteista ei vie minua tuumaakaan vertaa terveempään suuntaan. Nyt vaan täytyy jaksaa! Löytää kipinä ja juoni jokaiseen päivään. Ja luottaa, että vielä saan ottaa fillarin alle ja lähteä ihan liikaa haukkumilleni Kokkolan pyöräteille luistelemaan - ihan sama minne!

Pitäkää huolta itsestänne ja iloitkaa, kun olette kunnossa <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti