sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Lauantain hekumaa.

Viikonloppu ja ruoat tekivät taas todella hyvää, en voi omaperäisemmin tähän virkkoa. Lauantain korkeammat kalorit eivät tarkoita minulle mitään liian ärhäkkää makrojen kyttäämistä. Olen laskenut itselleni tietyn rungon, minkä pistelemällä saan varmasti päivän minimimäärän hiilareissa täyteen. Sen päälle minulla on kuitenkin kaikessa rauhassa varaa mussutella haluamiani lisäsokereita mistä haluan. Jos siis joku päivä haluankin riisihiutaleita, enkä niin paljoa banaania, niin minun ei tarvitse alkaa kalkuloida ja suhteuttaa niitä toisiinsa. Ääntä kohti vaan ja kaikessa rauhassa.



Rasvoja seurailen niin, että en niitä juurikaan erikseen ruokiin lisäile. Toki puurot vaativat AINA jonkin verran kookosöljyä, eikä pannari taivu ilman pähkinävoita ja -öljyä. Muuten lisärasvat pysyvät poissa tältä päivältä. Lisäksi hiilarini eivät pääasiassa ole sellaisia, joiden mukana tulisi rasvaa mukana. Eli ei mitään överimättöjä suklaata, leivoksia tai keksejä. Mutta kyllä niitäkin menee pienissä määrissä aterioiden mukana. Ei napostellen ruokien välissä, vaan samaa aikaan, kun mitä muukin mättö.

Jos tekee mieli riisiä, niin silloin kans keitetään riisiä. 


Ja voi teitä, jotka uteliaana haluaisitte tietää, mitä tämän päivän aikana nautiskelen. Kuviakin varmasti tahtoisitte. Valitettavaa kyllä ne kuvat kun vaan ovat varsin tylsää kamaa. Pääasiassa kaikki on ihan sitä peruspuuroa ja pastavuorta. Lisäherkut taas menevät näpseinä, eli en lataa niitä niitä mitenkään kauniisti esille. Menen yleensä ruoan jälkeen nojailemaan keittiön työtason viereen ja siinä juoruillessa napsin kaapeista kaikkea hyvää, mitä mieli tekee. Siinä sitten voi upota riisikakkuja, taateleita, piparitaikinaa, cornflakeseja, protkupatuja, pilttiä, vispipuuroa, banaania, vanukkaita, irtokarkkeja. Mitä nyt olen sattunut kohtalokkaasti käden ulottuville hankkimaan ja jättämään.






Nämä seisonnat kestävät yleensä ihan hyvän pätkän, mutta mihin tuota herttaisena lauantaina kiire olisikaan, Korkeintaan jossain vaiheessa iltakävelylle, jotta on vatsa mukavasti laskenut seuraavaa satsia varten.


Tankkauksen ruoat on helpompi nauttia suoraan kattilasta tai pannusta.

Lähdetään tästä elämään kohti seuraavaa lauantaita, mutta muistetaan määränpää silmissä myös nauttia matkasta. Hyvää sunnuntaita ja uutta viikkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti