sunnuntai 26. helmikuuta 2017

MusaKORNeri.

Lupasin tulittaa teille musiikillista sisältöä tiuhemmin, joten täältä taas pesee.

Treenimusiikki valikoituu minulle hyvin pitkälle sen mukaan, mikä treeni ja fiilis on päällä. Jostain syystä sunnuntai on usein minulle päivä, jolloin on jonkin verran käynnistymisongelmia. Edellisen päivän hiilihydraatit, hivenen pidempään valvominen, ja yleensäkin sunnuntaimoodi tekevät minusta usein nuutuneen. Salilla en siis silloin tykitä iloista ja pirteää poppia, vaan kallistun hivenen raskaamman osaston pariin.

Korn kumppaneineen onkin usein sunnuntain tahkoamisten seurana. Olen tehnyt itselleni Spotifyhin Korn yms. nimisen listan, johon olen koonnut tämän suuntaista kamaa enemmänkin. Kornin kappaleita on myös eksynyt technohtaville soittolistoillenikin, mutta tätä kyseistä listaa hallitsee vain raskaammat kamppeet.

Kornilta voisi poimia useammankin siivun, mitkä sopivat treeniin, mutta tässä on muutama:


Korn: here to stay. Toimii.



Korn: Got the life. Tuossa on tubesta jokin ihme kitaraversio, mutta biisi on taustalla ihan sama. Vanhempaa Kornia, mutta ei ollenkaan ajan kuluttamaa.

Näitä aion itse paukutella tänään. Tunnelma ei ole kuitenkaan niin raskas, kuin mitä soittolista. Päin vastoin kerään kunnon loma-angstin, sillä huomenna suuntaa karavaani jälleen kohti Tamperetta ja saliturismia. Ihana saada pistää palautumis-nautintomoodi päälle ja kerätä tankkia täyteen loman jälkeen odottavien suunnitelmien varalle.

Hyvää sunnuntaita!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti