sunnuntai 16. huhtikuuta 2017

Mikä pointti miinusjaksossa?

Pääsiäinen on päässyt huipentumaansa, kuten myös minun pieni välihuseeraus treenin ja kalorien kanssa. Minulta kysyttiin, mikä poitti minun tekemässä rykäisyssä oikein oli ja miten sen kaiken kaikkiaan toteutin.

Osa rukkaa miinusjaksoaan pelkän ruokavalion puolesta. Tällöin vältytään siltä, että ei tarvitse alkaa veivata cardiota ylettömiä määriä. Toisaalta, joillekin sopii paremmin se, että he liikkuvat hivenen enemmän ja voivat siten säilyttää suuremmat ruokamäärät. Tässäkin kannattaa mennä dieetin pituuden ja omien  mieltymysten mukaan.

Minulla on tässä tilanteessa kyseessä hyvin lyhyt ja ytimekäs miinusjakso. Siksi tein suoraan ison pudotuksen ruokavalioon ja lisäsin myös jokaiselle treenipäivälle pätkät intensiivisempää cardiota. Tämä kuitenkin kuuluu systeemiin, eikä ehdi kuormittaa kehoa tai tehdä aineenvaihdunnalle muutoksia.




Ideana näissä lyhyissä miinusjaksoissa onkin sopivasti ärhäyttää kehoa. Utti Hietala listaa useamman hyötytekijän, joita hän itse kokee saavansa vastaavanlaisista jaksoista muuten noususuhteisen massankasvatuskauden keskellä.

Insuliiniherkkyys.

Kalorien, ja etenkin, jos niitä pyrkii laskemaan hiilareista, hetkellinen laskeminen parantaa kehon insuliiniherkkyyttä. Kroppa kykenee adaptoitumaan kaikkeen, myös hyvinvointiin ja kasvamiseen. Lihaskasvullakin on rajansa ja jatkuvalle hiilihydraattien syötölle voi turtua. Vaikka olisitkin terve, suht vähärasvainen urheilija, etkä siis esim. kakkostyypin diabeteksen riskiryhmässä, voit silti aiheuttaa tietyn kyllääntymisen sokereille. Siksi on välillä hyvä vähentää hetkeksi ja saada insuliinit uudelle "varpailleen". Tähän toki joku ilonpilaaja jaksaa muistuttaa, että tämä samahan parantaa insuliiniherkkyyttä myös rasvasoluissa. Näin onkin, mutta samalla myös niiden aineenvaihdunta paranee.

Kevennys ruoansulatukselle. 

Varsinkin isommilla kavereilla kalorien määrä offilla saattaa kiivetä varsin mainioihin lukemiin. Kaiken ruokamäärän ahtaminen saattaa tuottaa joillekin tuskaa,  joten pieni tauko ruoan volyymista voi tehdä todella hyvää. Ruoansulatus saa hetkeksi huokaista ja vatsahappojen tuotanto tasaantua. Itselle ei tosin ruoan määrä ole vielä niin merkittävä, ettäkö olisin mitenkään riemuissani, että muonan määrä vähenee….


Minulla ei kyllä sinänsä ole volyymin upottamisen kanssa minkäänlaista ongelmaa :)


Vaihtelu.

Treeniohjelman voi halutessaan muuttaa miinusjakson ajaksi erilaiseksi. Jos olet vääntänyt lyhyitä, raskaita sarjoja, tai muuten vain jungertanut liian kauan samalla kaavalla, voi kunnon huitominen tehdä todella hyvää. Voit testata erilaisia komboja, hakea pitkillä hapottavilla sarjoilla tuntumaa hankaliin tai uusiin liikkeisiin, tai mennä salille fiilistelemään ja luomaan treenin päivälle.

Lyhyys: Kyseessä on maksimissaan parin viikon rykäisy, joten se ei tarvitse niin valtavaa asennoitumista. Viikon pystyy kyllä kieltäytymään herkuista ja revittämään itseään aerobisissa veivaimissa. Näin lyhyessä ajassa ei kerkeä myöskään tehdä muutoksia aineenvaihdunnan tasolle. Eli et tarvitse juuri minkäänlaista revesedieettiä (ellet ole vetänyt överiksi ja paastonnut tai muuten leikannut kaloreita täysin päättömiä määriä) vaan voit liki suoraan jatkaa siitä, mihin homma jäi.


Kun ei ole tarkoitus vetää ihan noin kireäksi. 


Kondis pysyy siistimpänä.

Miinuskauden aikana saatat kyetä sulattamaan parhaimmillaan kilon verran fläsää pois.

Jokainen valitsee kuitenkin oman tapansa tehdä, ja tämä totaalimyrsky tuntuu toimivan minun kohdalla.

Hyvää pääsiäisen jatkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti