perjantai 26. toukokuuta 2017

Jatkosika.

Tämä teksti toimii loistavana jatkona sikatekstille. Olen nimittäin tällä hetkellä sikamaisimmassa kunnossa, mitä ikinä. Eli paino on päässyt enemmän tai vähemmän rauhassa hivuttautumaan lukemiin, joissa en ole aamuisin koskaan ennen ollut (ehkä joskus lukiossa, mutta silloin en käynyt vaa´alla).

Tähän tilanteeseen on minulla kaksi katsontatapaa, kirjaimellisesti. Tilanne aiheuttaa nimittäin tuskaa, ahdistusta ja epätoivoa, jos katson peilistä vain keskikroppaa. Olen rakenteeltani suhteellisen pötkö. Edes anoreksian huippuaallolla ei rangastani löytynyt minkäänlaista x-mallia, vaan olin laihuudessani kuin lyijykynä. Nyt tämä lyijäri on saanut vahvuutta, mutta malli on pysynyt sitkaasti. Eli turha haaveilla bikinilavoista, kun vyötäröstä ei ole tietoakaan. Päällä on varsin mukava kertymä rasvaa, mutta suhteellisen äkkiä vastaan tulee kuitenkin ihan kiinteää lihaa. Eli vaikka puristaisin käsillä kylkiäni sisälle päin, niin ne eivät mene. Siispä painon nousu kurmottaa varsin tiukasti keskikroppaa ja tekee minusta mallilta norpan. 

On se. Paksu.


Samat tuskat nousevat myös, mikäli katse vaeltaa torsosta takareisien ja pakaran välimaastoon. Sinne on selluliittipallerot purkaneet muuttokuormansa. Näyttävät myös viihtyvän sen verran hyvin, että ovat tulleet jäädäkseen. Selluröllyt olivat myös mukana anoreksian aalloilla. Eli vastaus on kyllä, arvon naiset, joillakin onnekkailla selluliitti on ikuista. Toki rasvapallerot ovat matalemmilla vaakalukemilla myös pienempiä, eli siten voi näennäisesti päästä niistä eroon, mutta olemassa ovat kyllä. Eivätkä ainakaan tässä tapauksessa tarvitse kasvamiseen lämpöä ja auringonvaloa, vaan muhiutuvat kukoistukseensa toppavaatteiden alla perusruoalla ruokkien. 


Näiden kahden kohteen sijaan olen päättänyt siirtää katseeni toisaalle. Etureidet ovat saaneet nimittäin selvästi muotoa, etenkin alaosaan. Minulta ei ole ennen erottunut sviippiä, tai ollut muotoa polvien lähellä. Myös hartialinjani on saanut selvästi massaa. Viime syksynä ostamani takki otti kiinni hartioista, mikä kertoo selvää kieltä siitä, että leveyttä (ja paksuutta) on tullut. Olat ovat myös leventyneet jonkin verran, ja saaneet ehkä pyöreyttä. 

Peittona ei tarvitsisi olla edes näin hienoa lippua.
Olen siis tiukkaan päättänyt olla välittämättä näistä massan kertymisen lieveilmiöistä. Pidän mielessäni tavoitteeni, mikä on oman parhaan mahdollisen fysiikan luominen. Sen vaiheisiin kuuluu pehmeämmässä ja töpäkämmässä olemuksessa oleminen. Ja se on ihan ok. Jos en itse kulje kädet takamuksen päällä tai vatsaa sisään vetäen (se ei muuten edes auta leveään vyötäröön), niin ei kukaan muukaan kiinnitä asiaan mitään huomiota. Sitä paitsi uskon harvemman haukkovan henkeään takareisiröllöilleni tai jenkkakahvoilleni.

Älkää nyt viitsikö keksiä enää mitään uutta!!


Edessä olisi viimeinen viikonloppu ennen lo-lo-lo-lomaa! Tajuntaan tämä ei vielä uppoa ja töitä viimeiselle viikolle melkein sen kesän edestä. Mutta näin se menee aina, ja maaliviivan yli on aina saatu itsensä hilattua. Ihanaa viikonloppua allihuuppa!

4 kommenttia:

  1. Tässä oli just yhtenä päivänä oikein uutisissa maininta, kuinka WWF:n norppalive on saavuttanut huippusuosion ja juuri on rikottu uusi katsojaennätys! :) Norppavartalo ei siis välttämättä oo ihan huono. Mutta kyllä varsinkin tuossa takaapäin otetussa kuvassa on ihan selvä X-malli, kaukana Pullervo-norpan muodoista. :)

    Mulla on tän kevään aikana ollut tuo ihan sama tilanne, että paino on ennätyslukemissa. Ennätyskorkeissa lukemissa siis. Selluliitin ja ei-niin-kapean vyötärön näen itelläni, mutta kuten sinäkin näet esimerkiksi muotoa etureisissä ja hartialinjassa, mä yritän kans nähdä sitä positiivista kehitystä. 10 vuotta sitten (ja noin 10 kg hoikempana) en olis osannut nähdä kuin sen painolukeman ja pulleamman mahan. On se hyvä, että ajatusmaailma on vähitellen muuttunut, suurelta osalta treenaamisen myötä. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana kommentti! Norpat ovat siis pop ja pinnalla :D Meillä on nyt siis täysi syy paistatella parrasvaloissa, ja antaa spottiheittimien hivellä jokaista armasta muhkuraamme.

    Eikö ole jännä, kuinka sen kaiken uuden massan joukosta voi nähdä myös sen toivotun kehityksen? Oma keho tuntuu isommalta ja "jäpäkämmältä". Myös nähdessään itsensä liikkeessä voi toiveikkaana huomata, kuinka pehmoisen alla liikahtelee ihan oikeat lihakset.

    Hankalina hetkinä pitää vaan muistaa, että tämä on se juttu, mitä haluaakin. Myös. että kehitystä ei tule, ellei sen salli tulla. Ja ihan kullanarvoista saada kommenttia myös joltain toiselta - kuten nyt sinulta! Olet vielä myös samassa tilanteessa.

    Pistetään siis vielä ainakin hetken aikaa vyöt paukkumaan - ennätykset niin raudoissa kuin puntarilla menevät siinä samalla!

    Tiinaus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, norpat on pinnalla, ja kun äsken vilkaisin norppalivelähetystä, ei kamerassa näy yhtään kivellä paistattelevaa norppaa - siis ilmiselvä merkki, että Pullervo kavereineen tekivät meidän paistattelulle tilaa! :D

      On se kyllä tosiaan jännää, kun huomaa omassa kehossa kehitystä. Varmaan se pehmeys on kuitenkin helpompi huomata kuin lihasmassan kasvaminen, koska lihasten kasvatus on niin pirun hidasta sen alkuvaiheen jälkeen ja sitä pehmeyttä taas on niin helppo saada. :D Ainakin meikäläisen. Mutta ihan totta tuo, että ellei salli itelleen sitä pientä pehmeyttä, ei anna kehityksellekään kunnolla tilaa ja mahdollisuutta.

      Poista
    2. Miten minun ei ole yhtään mahdotonta nähdä meitä kurveinemme paistattelemassa norppien paikalla rantakalliolla :D

      Tulkaamme tänne jakamaan mahdollista ahdistustamme, vaikkakin jo nyt tuntuu, että voimme olla ihan rauhassa 'ei milläskään' :)

      Kiitos jälleen piristävästä piipahduksesta!

      Poista