keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Jutskilla pelaamisesta.

Makroistani vielä. En antanut ilmeisesti tarpeeksi taustainfoa omista preferensseistä ja siitä, miten minun kroppani toimii. Yleisestikin voi sanoa, että aluksikaan kenenkään toisen ruokavalioista, saati makroluvuista, ei kannata ottaa minkäänlaista mallia itselleen. Toki niistä voi peilata tiettyjä asioita, mutta lopulta jokainen kulkee omalla koneistollaan. Ja siihen omaan koneistoon kannattaa tosisaankin tutustua, sillä on nimittäin usein paljonkin kerrottavaa.




Minulle heitettiin kaikella rakkaudella ja huolenpidolla vinkkiä rasvojen määrään. Omat vanhat offin rasvat, eli yli 70 gemmiä, nähtiin turhan korkeiksi minulle rapeat 50 kiloa painavalle naiselle. Eli minun pitäisi kipin kapin muuttaa ne vastaavaksi kalorimääräksi hiilareita.


Kalorikielellä tuo käy toki järkeensä. Tässä vaihtokaupassa saa määrällisesti enemmän muonaa samalla kalorimäärällä. Minulla sitä ei kuitenkaan kannata tehdä ihan noin ja siihen on muutamakin syy. No, ihan aluksikin reverseni ei ole vielä siinä vaiheessa, että rasvani olisivat vielä palanneet noihin lukemiin. Toiseksikin, minun keholle rasva sopii. Rasva pitää minulla nälkää ja se antaa minulle myös hyvän, energisen olon. Joillakin kroppa saattaa toimia vielä hyvinkin alle grammalla rasvaa per painokilo päivässä, mutta itse huomaan, että ei passaa.




Sitten vielä omalla kohdalla se tärkein - himoitsen rasvaa :D Silloin, kun minulla on hervoton nälkä, niin voisin ensimmäisenä mennä Klonkun kanssa tappelemaan jokilohista. Dieetin synkimpinä hetkinä olisin siis tehnyt paljon sen eteen, että minulla olisi ollut pellillinen uunilohta ja pähkinävoita jälkkäriksi.

Minulle on tässä pala taivasta.


Juha Hulmikos se oli tutkinut, tai ainakin välitti omassa tekstissään jonkun tekemän tutkimuksen siitä, miten erilailla ihmisten keho toimii (dieetillä), onko heillä korkeammat hiilarit vai rasvat. Eli yksi yhteen ei tämä asia mene. Minä olen siis kiltisti fat machine, jolle hiilarit kaikessa omanlaisessa herkullisuudessaan meinaavat aiheuttaa turvotusta ja nesteenkertymistä - ja sitä ärsyttävää pikkunälkää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti