torstai 21. syyskuuta 2017

Aallon harjalla.

Huomaan olevani mieletön trendipelle ja muiden mukana viillettävä parveilija. Kaikessa tässä kehoni rakentamisessa, terveydestä kiinnostumisessa ja uusia salivaatteita kuolatessa olen tämän hetken kauneusihanteen ja trendien suurkuluttaja ja mässääjä.

Hermotan olemattomia pakaralihaksiani ja yritän saada ne kasvamaan --> olen täysin booty booty ja squat deep-typyjen edustaja.

Tutkin uusia salivaatteita vanhojen, jo hivenen kauhtuneiden pöksyjen tilalle ja huomaan himoitevani ihan niitä samoja gazozin ja fit4youn sivujen uutuuksia, kuin mitä muutkin --> tykkään keikaroida uusissa kuteissa ja mennä salille vain ottamaan selfieitä.

Kaiken huipentumana pidän huolen terveydestäni vuosien rankan laiminlyönnin jälkeen ja tahdon viimein panostaa ravitsemukseeni --> olen superfoodeihin höyrähtänyt idiootti kuluttaja, joka pistää hirvittävät rahat humpuukiin.





Asiat voi aina nähdä kahdella eri tavalla. Mustavalkoinen maailmankuva puistattaa itseäni todella. Nähdään vain tasan se, mikä halutaan nähdä, tai ymmärretään asiat juuri niin, kuin halutaan. Mietitään myös liikaa sitä, mitä toinen tekee ja miksi.


Saanen tässä tuoda esille herttaisen kysymyksen, että mitä väliä sillä loppujen lopuksi on sinun kannalta? Miksi toisen menestys tai riemuitseminen viimeisimmistä trendeistä on sinun mietteesi ja pahimmillaan murheesi?


Se, mitä ajatuksia toisten tekemiset ja mahdolliset saavutukset sinussa herättävät, kertovat  yleensä enemmän omaa kieltä siitä, millainen olo itselläsi on niiden asioiden suhteen. Itse muistan pienenä päättäneeni vakaasti vihata poikabändejä. En halunnut kuullakaan niistä mitään, ja pistin aina kädet korville ja lällätin muuta, jos joku puhui niistä jotain. Huom, nyt olemme ala-asteen syövereissä, mutta primitiiviset reaktiot ihan samat. Tällöin ei oma kapasiteetti riittänyt kyseenalaistamaan omaa kantaa, vaan hyvin ytimekkäästi sain itselleni mahtavia kiksejä siitä, että en tykännyt siitä, mistä muut. Jos nyt ollaan rehellisiä, niin pojut olivat nättejä kuin päiväkakkarat ja musiikki mukavan tanssittavaa. Muttako että olisin sitä myöntänyt tai kääntänyt takkiani? EHEI! (siksipä minusta lopulta tuli kaappihansonfani. Tähänkään päivään mennesä ei moni tiedä, että minulla oli mieletön Taylor Hanson kuvakokoelma piilossa komerossa….)

Trendipellen lautanen.


Tuo asian inhoaminen teki minusta jotain. Sain määriteltyä itseni sillä, että en pitänyt tästä asiasta, olen siis tätä. Liittyi se kuinka huteralla sillalla aloitukseeni ja tämän päivän lihaisan elämäntyylin seurantaan, ihannoinitiin ja elämiseen, niin samoja piirteitä voi kuitenkin huomata. Jos viherjauheista, syväkyykyistä ja trikoista tahtoo vetää hernettä nenäänsä, niin tässäkin blogissa on taas tarjolla kokonainen saavillinen matskua tarkoitukseen.


Onneksi olen oman tasapainoni kanssa siinä vaiheessa, että en koe tarpeelliseksi puolustella valintojani tai tämän hetken tekemisiäni. Kirjoitan tänne myös vailla taakkaa kaikista pikkupimufitnessvaihesitani, mitkä nyt sattuvat olemaan omassa elämässä tapetilla. Toki voisin tässä alkaa jakaa universumia kahtia ja sijoittaa itseäni toiselle puolelle, mutta siinä tapauksessa taidan vain piirtää ympyrän ja astua keskelle. Tässä on Tiinan paikka ja Tiina on juuri tällainen. Ja ympyrälle kuitenkin katkoviiva, eli saa tulla piipahtamaan ja jätetään itsellekin varaa käydä välillä puikkaamassa ihan muualla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti