tiistai 24. lokakuuta 2017

Huijari puijari.

Kuinka pitkälle salilla ja kehityksessä voi päästä feikkaamalla? Näitä ajatuksia tuli mieleen, kun työn puolella eräät tapaukset päättivät yrittää sitä kuuluisaa aidan matalinta, MUTTA vaarallisinta kohtaa, ja luntata kokeessa. Ei hyvää päivää sitä "riemun" määrää, kun tästä jäimme kiinni ja pääsimme ruotimaan MITÄ teit, MIKSI teit ja MITÄ siitä seuraa. Tilanteesta saatiin nostettua tärkein pointti esille - itseään ei kannata eikä voi huijata oppimisessa ja kehittymisessä.



 Jos kirjoitat vastaukset suoraan paperiin, et opi niitä ulkoa ja tulevaisuudessa tulet uudelleen ja uudelleen törmäämään niihin ja siihen, että et vieläkään näitä hallitse. Kannattaa siis kerralla nähdä vaiva ja opetella asia oikein ja ulkoa. (no onhan tähän heitettävä oman elämän tositarina, kuinka ala-asteella luokkakaveri lunttasi kertotaulukokeessa. Opettaja luki pikku paperista isoon ääneen, että näin pikku Jussi-Petterillä lukee täällä 8 * 7 = 56. Siitä päivästä lähtien olen Jussi-Petterimme ja oletettavasti koko luokan tavoin muistanut, mikä vastaus kyseisestä kertotaulusta tulee! Kiitos tästä siis lunttaamisen!)

Salilla tapaamme mös henkilöitä x, jotka runnovat valtavilla raudoilla liikkeitä huijaten heijareilla ja kaikilla mahdollisilla apulihaksilla, jotta toistoja tulee ja raudan saisi pidettyä mahdollisimman suurena. On myös koulukuntaa, jotka pitävät kirjaimellisesti valtavaa meteliä itsestään, mutta kysymysmerkkinä on kuitenkin se, onko tuossa vain pelkkää äänienergiaa, eikä juuri mitään ääntä vastaavaa tehoa lihakseen? Lasken huijareiksi myös ne veiijarit, jotka rysäyttävät vaikkapa mavessa rautansa kunnon tiputuksella maahan, eivätkä edes yritä hidastaa negatiivisessa vaiheessa.



Kaikki nämä ylätaljan heijaajat, hauskäännössä venytyksen puoleen väliin jättävät ja kyykyissä hivenen niiaavat, ovatko he siis salimaailman lunttaajia? Mennäänkö siinä suoraan ketotauluihin, joita ei hallitse, eli rautaan, mikä ei vastaa todellista tasoa? Tästä voi olla montaa mieltä, sillä toki tulee heti itselläkin mieleen tyylit, kuten pakkotoistot, joissa ikään kuin huijaamalla saadaan lihas työskentelemään enemmän ja suuremmalla kuormalla.

Se ei ole huijausta, ellet jää kiinni ;) Tietyissä asioissa voi olla hyväkin koittaa kiertoteitä ja ladella lihaksille valkoisia valheita: eeeiii tänään kyykätä kovin syvään, ei toki. 

Niin, ja huijauksesta tulee suorastaan taiteenlaji, kun aletaan mennä syömisen puolelle. Kuuluisat cheattiateriat saavat tavallisten päivien makrot kalpenemaan ja monesti itsensä saa huijattua ja pyöriteltyä vetämään kaikennäköistä ja paljon - ihan vain tankkauksen nimeen. Syömisessäkin voi huijata itseään hakemalla perusteita sieltä ja täältä, miksi nyt saa ottaa ja lapata - kerrankos sitä on seisovan pöydän ääressä, joulu se on kerran vuodessa, kannattaa ottaa, kun se on vielä tuoretta, ei vieraisilla lihoa - sitä rataa :)




Eihän se ole kuin suukko - ja suuteleminenhan polttaa kaloreita!!

Mutta loppujen lopuksi, itseään sitä vain huijaa. Joskus se tekee hyvää ja tuo mukavaa kielletyn hedelmän tuntua, mutta loppujen lopuksi huijauskin punnitaan, kun pitää ottaa oikeasti vahtivan silmän alla ne ykkösmaksimit tai astua puntarille. Niissä vaiheissa olisi toivonut, että olisivat jääneet ne lunttilaput sittenkin väsäämättä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti