tiistai 10. lokakuuta 2017

Onko pakko, jos ei taho?

Heti alkuun lämmin kiitos viime viikonlopun viihteestä, öljyisistä vartaloista ja pinnallisesta hömpästä. Ei olisi voinut tehdä enempää gutaa meikäläisen arkeen! Lisäksi suorastaan hämmentyneet kiitokset niille, jotka tunnistivat MINUT siinä kaikessa alamme julkkisten esiinmarssissa ja tulivat moikkaamaan. Sain jatkaa useammankin kerran matkaa sydän pamppaillen ja leveä hymy kasvoilla :)


Johdannaisajatus tuli messujen ja arjen myötä mieleen....

Onko pakko, jos ei tahdo? No kuulkaas ei ole. Tai ainakin hyvin monessa asiassa näin voi sanoa. Ei edes aleta saivartelemaan ja nostamaan esille elämisen edellytyksiä sun muita perusprinsiippeja. Kaikessa muussa on kuitenkin oikeasti se onnellinen tilanne, että ei tarvitse, jos ei tahdo.





Tämän kun oikeasti tajuaa, alkaa pakot yllättäen muuttuankin vaihtoehdoiksi, jotka voi halutessaan tehdä. Ja kuinka ollakaan, äkkiä entinen pakko onkin nykyinen oma valinta, joka tuntuu ja sujuu aivan erilaiselta. Jälleen vedän esimerkkiä töistäni, jossa eräs "asiakkaani" tuntui junnaavan paikallaan ja olevan aina yhtä pitkin hampain läsnä tavatessamme. Tiesin, että hänen asiansa harjoittelu kotona ei tapahdu, eikä omaa, saati taustajoukkojen, motivaatiota ole nimeksikään.

Seurasin hetken vastentahtoista kiemurtelua ja ponnetonta harjoittelua, kuten joka viikko. Sitten kysäisin ihan nätisti ja rauhallisesti, miltä tämä kaikki sinusta tuntuu? Ja sitten: tiedätkö, että sinun ei tarvitse? Ei ole pakko, jos ei halua. Eikä sitä tarvitse hävetä tai tuntea luovuttaneensa. Joskus vaan tietyille asioille on hetkensä ja tahtonsa, mutta onko nyt se sinun aika?

Kuinka ollakaan tämä ennen oven läpi pois puskenut olikin hetken aivan äimänä, kun kynnys olikin vapaana hypätä yli ja jättää koko moska taakseen. "No emmää sittekään oikein tiedä…"

Iso voitto, jo siinä! Tuo kuulosti jo niin hyvältä. Sitten vielä hetken tuuminta ja mietintä, ja saimme kasaan molempia osapuolia ilahduttavan diilin: Me otamme itse halutun tsemppivaihteen päälle ja katsomme jouluun asti, miltä näyttää. "Treeni" jokaista etunimen kirjainta kohti. Viisi kertaa, viisi puristusta. Sitten tuumataan uudelleen ja ollaan yhtä rehellisiä. Katsotaan,  missä mennään, ja annetaanko olla vai jatketaanko porskutusta. Tai ihan über-vaihtoehto: oltaisko siinä vaiheessa edetty niin, että tarvetta näkemiselle ei enää edes olisi!

Näillä päätettiin mennä, ja tällä kertaa ovi ei edes meinannut paukahtaa lähtiessä. Iloinen moikka ja ainakin hetkeksi tunne, että jotain todella saavutettiin, vaikka ei konkreettisesti periaatteessa mitään.

Onko tätä litkua ihan pakko juoda?! Tai oliko ihan pakko hifistellä ja tilata kaikki maustamattomana...?

Jälleen sama sovellettavissa salille. Mave-päivä, onko pakko mennä, tai vaikka menisi, niin onko pakko lisätä painoa? Ei ole. Voit jäädä kehosi tuntien lepäämään, tai mennä ja katsoa, miltä tuntuu. Lupa kaikkeen. Ja lompsista vaan tangon ääreen ja lisää 5 kiloa. Sekä ihan voittaja fiilis!

Niin ja siis tuon ei ole pakko nousta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti