torstai 9. marraskuuta 2017

Hyvinvointiteema: terveys ja uni

Hyvinvointi on ravinnon osalta käsitelty. Mutta ei hyvinvointi ole vain sitä, että syöt hyvin. Se antaa tärkeän edellytyksen sille, mutta ei toimi yksinään.

Seuraavana hyvinvoinnista tulee itsellä mieleen terveys. Milloin olen terve? Niin kauan, kuin lääkäri niin sanoo :) Oma terveydentila kannattaa ottaa tosissaan ja sitä pitää seurata. Keho voi välillä huutaa, jos sillä on jokin hätänä, mutta joskus se panttaa oireitaan ja tietoaan vaikka kuinka pitkään. Epämääräisiä oireita voi olla huomaamatta ja kurjasta olosta tulla "tavallinen" tila. Näinhän se fiilis on aina: aamulla väsyttää, työt käyntiin kahvilla, portaissa hengästyttää ja verikokeisiin en mene.

Tässä googlen ensiehdotus terveydelle.


Silti välillä olisi hyvä mennä. Kannattaa pyrkiä pääsemään terveydenhoitajalle tai työterveyteen kerran vuodessa käymään yleistilanne läpi. Jos on jotain akuuttia vaivaa, niin hankkia niihin heti ratkaisut, eikä venyttää niitä. Oli asia mikä hyvänsä tulehduksista lähtien, ne pitkittävät vain kehon kohtaamaa srtressin aikaa ja vaivaavat mieltä.

Selvitä myös, mitä riskejä perimääsi kuuluu. Mitä sairauksia on ollut suvussasi ja perheessäsi, ja voisiko sinulla olla taipumusta saada samoja vaivoja? Siten voit ennalta ehkäistä omaa sairastumistasi osallistumalla seulontaan tai muuttamalla elintapojasi siten, että saat omilla valinnoillasi vähennettyä riskitekijöiden määrää.

Hah! Tässä ensimmäinen osuma uni-sanalle :D

Toinen terveyteen liittyvä hyvinvoinnin asia on uni, mistä olen jo varmaan useampaakin postausta laittanut. Unen merkitys hyvinvointiin on niin valtava, etten tiedä, millä fontilla sen kirjoittaisin. Itse olen pitänyt itseäni huonona nukkujana, mutta nyt todennut, että olen luonut itselleni huonot olosuhteet nukkua. SH aikoina uni oli jotain aivan karmeanlaatuista, eikä sitä tullut todellakaan riittävästi. Ja sitä ennen ruokavalio ja esim. magnesiumin täydellinen puuttuminen olivat vaikeuttamassa nukahtamista.

Huono uni onkin nostettu yhdeksi kansanterveyden merkittäväksi asiaksi. Unen puute aiheuttaa stressiä, huonontaa palautumista, sekoittaa hormoneja (ja saa aikaan lihavuutta), ja huonontaa työssäjaksamista.

Jo muutamalla korjauksella voit tehdä unelle ja rauhoittumiselle ihmeitä. Pimennä huone, missä nukut, kunnolla. Vältä kirkkaita valoja ja ruutuja ennen nukkumaan menoa. Syö hiilihydraattipitoista iltapalaa, eikä vain pelkkää proteiinia. Ei nälkäisenä nukkumaan. Raivaa nukkumiselle aikaa niin, että saisit lepoa vähintään seitsemän tuntia. Yritä mennä nukkumaan aina samaan aikaan ja vältä kahvia yms. piristeitä iltapäivä kolmen jälkeen.

Näillä korjauksilla jälleen hyvinvointia eteenpäin.
Ja jatketaan myös jokaisen lumettoman ja jäättömän päivän ylistämistä, sillä kuinka voikaan ihminen nauttia täydestä pimeydestä ja kengänpohjan pitämisestä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti